Tykkään opiskelusta niin että halkeen! Not.
Hitsi kun on ollut hieman hektistä viime aikoina. Ja sama meno jatkunee tässä vielä jonku tovin... Ärsyttää, että just sillon, ko keksis kaikkea mistä kirjotella ja muutenki tekis mieli rustailla asioita ylös, ei vaan yksinkertasesti ole aikaa siihen.
Opiskelut on lähteny taas ryminällä liikkeelle ja uskokaa tai äläkää, meikällä on kohta enemmän kotitehtäviä ja läksyjä ko alakoulussa konsanaan. Kotona ja omalla ajalla tehtävät jutut ei todellakaan ole meikän juttu ja se on tuonut ison miinuksen heti tähän syksyn alakuun. Lisäksi lähes kaikki kurssit tällä hetkellä on syystä tai toisesta läsnäolopakollisia - mikä vituttaa. Suurimman osan ymmärrän, paitsi en sitä, että miksi oikiasti opiskelen viis opintopojoa ruottia, ko tulevaisuu'essa ja työelämässä en mitä suurimmalla todennäköisyy'ellä tule tarvimaan sitä pätkääkään? Päätin siis lakata ressaamasta siitä. Toinen on tutkimusmetodiikka ja -etiikka I, voe jeesus että voi pienellä ihimisellä kiinnostaa. Ja palijon. (Huomatkaa sarkastinen äänensävyni.) Oishan se hyvä juttu joo, jos minusta tulisi joku yliopistontutkija tulevaisuuessa (mitä ei tule, jos alan puhua jatkotutkimuksen tekemisestä niin tulukaa ja lyökää lujaa, jooko?), muttako ei, niin tulee lähinnä semmone tunne, että käyn jotaki kurssia sitä varten, että osaan hienosti pikkurilli pystyssä jauhaa paskaa jostaki TIETEEN HISTORIASTA. Ja olla niin vitun sivistynyt ja korkiasti koulutettu, että.
Anteeksi pauhaamiseni, maanläheinen meisini ei vaan voi sietää tämmöstä kakkendaalenia, t. nimimerkki rentou'uin viikonloppuna kuuntelemalla lempiluontoääntäni sahaa (mihinkäs metsurin tyttö karvoistaan pääsisi) ja keräämällä puolukoita. Ei tullu palijon mieleen ruveta syvällisesti pohiskelemaan tieteellisen tiedon merkitystä, ko jonku talon isäntä mettälle mennessään kysäisi, että tuleeko puolukoita, ja samaan hengenvetoon kerto, että sillä perällä on ollu vähän huono puolukkavuosi. Minkä huomaamiselta en voinu kyllä ittekään välttyä...
Mutta keräsimpähän kuitenkin vajaat puoli sankkoa. Se oli niillä kymmenen metrin välein löytyvillä kolomella puolukalla aikamoinen saavutus.
Asiasta puolukkaan siis. Ja takaisin.
Terapia on tämän syksyn ehottomasti kiinnostavimpia juttuja. Samoin ko lasten neurologisperäiset kommunikoinnin häiriöt. Vaikka terapian paperityöt ja sen teettämä työ yleensäki aina vähän ahistaa, on se silti samaan aikaan karmivan mielenkiintoista ja innostavaa. Mistä olenkin vetänyt johtopäätöksen, että käytännön työn tekeminen se on se juttu, joka meikäläistä kiinnostaa. Eikä terapia olisi puoleksikaan niin rassaavaa, ellei sen ohessa pitäisi kattoa I Mumindalenia ja pohiskella syvällisiä sekä ittearvioida omaa takanapäin olevaa opiskeluaikaansa.
Nytkin minun pitäisi tehä terapiajuttuja, lukia ruotsia, selevitellä keskosuuesta kertovaa artikkelia, täyttää hopsia, pessä pyykkiä, mennä saunaan (jos vain olisin muistanut vahavistaa saunavuoron, prkl) ja kaikenlaista muuta kivaa tässä. Lisäksi aamulla oottaa taas se kaheksan kilsaa suuntaansa ja rehellisesti sanottuna tällä hetkellä ootan ainuastaan sitä, ko pääsen painamaan tämän kämpän oven perässäni kiinni ja kantamaan viimiset jutut sisälle uuteen kotiin. Vaikka pakko myöntää, ko minulla kävi täällä pyörähtämässä se tämän kämpän uusi asukas, iski pieni mustasukkaisuuskohtaus. MINUN kämppään muuttaa joku randomi? Äläkää käsittäkö väärin, olen enemmän ko onnessani muuttamassa täältä pois, mutta jotenkin se ajatus siitä, että kohta täällä asuu joku muu, oli aavistuksen haikia. Tämä on kuitenkin ollut niitä harvoja hyviä sijoituksia mielenterveyteeni täällä Oulusessa, vaikka nyt onkin jo aikansa elänyt juttu.
Viikonlopunkin oli tarkotus olla sijoitus omaan mielenterveyteen, ko viime viikon puolivälissä alako tuntua siltä, että lipastoa on kestäny jo ainaki kaks kuukautta sen vajaan kahen viikon sijaan. Sen sijaan se muuttui enemmän ja vähemmän hektiseksi touhottamiseksi aina täältä lähöstä tänne paluuseen. Tehtailin uuen ennätyksen polokemalla kämpille 25 minuutissa lipastolta ja maanantain lähteminenki tapahtu vähän turhan kiirellä. Kotona tuli siivottua, saunottua, nukuttua, luettua, kerättyä puolukoita ja askarreltua tulevan keittiönpöy'än parissa, kasattua muuttokuormaa ja kaikenlaista. No, kyllä siihen mahtu niitä hyviäki hetkiä, kuten 3 kilsan juoksulenkki iliman jalakavaivoja ja oman kullan kainalo. :) Net jos mitkä latasi hieman pattereita, samoin se puolukkareissu ja aivan mahtava ruska sekä ihanat ilimat. Siltikin podin koko viikonlopun huonoa omaatuntoa tekemättömistä opiskeluhommista ja siitä, etten oo uhurannu niille ajatustakaan. Maanantai-iltana iski vasten naamaa se todellisuus, että sähköpostin kans pitäis olla naimisissa ja hektisyys jatkuu hamaan tulevaan...
Tänäänki olin oikiasti vasta puoli kuuelta illalla kämpillä. Hajottaa ko on heränny seittemältä aamulla hoitamaan juoksevia asioita (joskin ihan itestään, herätys oli vasta puoli kasi, mutten yksinkertasesti jaksanu enää nukkua).
No mutta, nyt minä ryhistäy'yn, heitän koneeseen vähän pyykkiä ja alan tehä nuita hommia. Ei kait net tekemättä hoiju. Vaikka nytki väsyttää niin, että ruottia en jaksa kuitenkaan enää tehä. Kunnolla ainakaan.
Ihana opiskelu! Syyslomaa ootellessa...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti