Halusin vaan tulla kertomaan, että on ihan naamaton koti-ikävä, vejin suklaaöverit ja on aika yksinäistäki. Nämät on aina niitä hetkiä, ko ikävä hipsii jostaki oven raosta sisään. Kotona olemisessa parasta on ehkä juurikin se, että jos haluaa olla yksin ja rauhassa, saa olla, mutta ei oo pakko. Näinä tämmösinä hetkinä voi mennä juttelemaan jonku kans ja unohtaa, että alako mitään ikinä ajatellakaan. Täällä sitä samaa mahollisuutta ei valitettavasti ole. Vaikka oonki ihan älyttömän ilonen ja onnellinen siitä, että kohta on joulukuu ja tulee joulu, samaan aikaan se, ja tämä vuojenaika, tekee meikän ihan hirveän surulliseksi. Näköjään edelleen.
Joskus olemisen riemu ravisteli olokapäitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti