Mistä tunnistaa logopedin? Se harrastaa liikuntaa ja laulamista, istuu massaluennoilla eturivissä (saattaa toki nukkua silimät auki siellä, sekin on joka logopedin oiva perustaito) ja polokee pyörällä kypärä päässä! (Paitsi että kielitieteen luennolle se hipsii auttamatta myöhässä kahavimotin kans ja piiloutuu teatraalisesti huokaillen ihimisten taakse neulomaan sukkaa.)
Mutta. Tämä (meleko osuva kuvaus, mitä oon pientä galluppia meijän keskuuessa teheny, niin melekeen jokainen täyttää kriteereistä ainaki yhen, usiammat melekeen kaikki) johdattelee meijät tämän päivän kuumaan aiheeseen, nimittäin, tadaa, pyöräilykypärään!
Kyllä. Siihen saatanalliseen molikkaan, joka jokaisen meistä vastuullisista ja viksuista ihimisistä olisi syytä päähänsä sitoa, ennenkö lähtee sillä vekottimella, jota myös polokupyöräksi kutsutaan, sytkimään. Omistan tuolle mulikalla ihan oman merkinnän sen vuoksi, että sinä surullisen kuuluisana päivänä, jolloin lähin polokemaan lipastolle täynnä uutta energiaa ja ihan liian vähillä unilla, tulin a) laittaneeksi pyöräilykypärän lopultakin päähäni ja b) keksineeksi, että haluan alakaa piettää ihan oikiaa blogia. Ja vaikka uuet tuulet ja ajatukset lähtiki luultavasti viikonloppuna paikalleen niksautetusta selän nikamasta (oon tässä kovasti miettiny että mitä ihimettä mulle tapahtu ja tullu siihen tulokseen, että taisi niksahtaa sinä viikonloppuna lopultakin pääkopan sisälläkin jotain paikalleen, tai vaihtoehtoisesti enemmän sijoiltaan ko koskaan ennen) on pyöräilykypärällä ja tällä blogilla herttaisesti vähän niinkö jotaki yhteistä. Plus c) tänäänkin asfaltissa oli enemmän jäätä kuin sulia kohtia, mikä tekee ihan hemmetin hankalaksi soveltaa taktiikkaa "polijen niitä kohtia pitkin, missä asfaltti ei oo jäässä, niin en kaadu".
Asiaan. En mitenkään päin voi sanoa, että ite tykkäisin pyöräilykypärästä. Päin vastoin, se on aivan äärimmäisen epäkäytännöllinen, alle on lähes mahoton saaha mahtumaan mitään, kuten esim. pipoa, sitten ko sen lopulta saat survottua päähän, tuntuu siltä niinkö kuristuisit. Itse asiassa sitä vekotinta tuntuu olevan sula mahottomuus saaha päähän ees niin, että se oikiasti suojaisi jotain, eikä vaan killuis takaraivolla muuten vaan... No, tämän jäläkeen pipo alakaa rasittavasti valua silimille, etkä saa sitä enää oikaistua. Tukkaa ei voi kuvitellakaan laittavansa kypärän alle vaikkapa nutturalle, eihän se sinne mahu, ja muutenkin on oikiastaan täysin turhamaista ees kuvitella laittavansa tukkaa. Mitenkään. Koska kypärä ja pipo piettää huolen siitä, että ainua mahollinen malli on "päätä pitkin liiskautuneena ja otsis päin peetä". Puhumattakaan siitä, että jos haluaisit sporttimalliset Kossin sankakuulokkeet (koska nappikuulokkeet vaan on ihan peestä ja semmosia ei tueta) saaha mahtumaan matkaan, jotta voisit ilahduttaa itseäsi matkamusiikilla, ehei. Lipastolla (tai minne sitten ikinä menetkin), sille kypärälle pitää sitten keksiä joku säilytyspaikka ja kun elämä on vaikiaa jo muutenkin ja useimmiten minä aamukaheksalta myöhässä jo valamiiksi, tuottaa tämä suunnatonta tuskaa ja ylimääräistä itkua sekä hampaiden kiristystä.
Ja kyllä, ohan se nyt aivan törkiän ruma mötikkä päässä, ei mitenkään sovi minun muutenki niin stailiin olemukseen ja herranjestas, mitähän net muutki ihimiset ajattelee. Osottelee sormilla ja nauraa että "kato, tuolla dorkalla on PYÖRÄILYKYPÄRÄ päässä." Herrahelevetti sentään.
 |
| Joku hehkee tsiksi! (Huomaa taustalla sisustuselementti nimeltä pyykkiteline.) |
Niin. Lohutukseksi kaikille jäläkimmäistä sureville voin kertoa, ettei niillä ihimisillä kyllä kiinnosta paskankaan vertaa. Ennemmin ajattelevat että siinäpä vasta viksu nuori nainen (tai näin minä ainaki haluan uskotella itelleni!), vaikka niinkö sillä nyt toisaalta ees muutenkaan olisi mitään väliä, mitä net muut ihimiset ylipäänsä ajattelevat. Kaikesta tästä epäkäytännöllisyyestä huolimatta minä kuitenkin isken sen mötikän päähäni ja kuristun ja näytän idiootilta, koska sitten ko joku ääliö kurvaa eteen alikulussa, hyppää täysin varoittamatta eteen ko polijen tuhatta ja sataa ehtiäkseni luennolle, huristaa autolla päälle suojatiellä tai muuten vaan vedän ihan naamattomat lipat, koska tie ei näyttäny siltä että se ois jäässä, pääkoppa toivottavasti pysyy ehejänä ja henki pihisee vielä jatkossaki, vaikka imago onki jo kärsiny korvaamattomia vaurioita.
Minä mieluummin kuitenki kerkiäisin sinne puheterapeutin pöyän toiselle puolelle istumaan ja tekemään niitä töitä, ko siihen jonoon, missä niitä polokupyörällä kaatuessa päävamman saaneita kuntoutetaan. Tai no, voittehan tietenki piettää minut leivässä ja hommata pari päävammaa, ettei vaan pääse työt loppumaan kesken! Mutta äläkää toilailko niin pahasti, että pääsettä hengestänne, sekään ei nimittäin oo hirviän harvinaista noitten pyöräilyonnettomuuksissa hankittujen aivovammojen kans.
Ugh, olen saarnannut.
Tai ehkä voisin lisätä tänne loppuun vielä sen kliseen halavasta henkivakuutuksesta ja kertoa liikuttavan läheltä piti -tarinan, mutta. Minä oon itteki ihan vasta oppinu panemaan sen kypärän päähän ja luopumaan niistä kaikista tuhansista selityksistä, joiden varjolla oon sitä vältelly, kuten "yliopistolle on niin lyhyt matka, mitä tuossa välillä muka kerkiää tapahtua" ja ne tuhat muuta. Toivoisin todella, että siihen pään suojaamiseen oisi olemassa joku ihimisystävällisempi keino, muttako ei oo, niin ei auta. Siispä minut tunnistaa jatkossakin tien päällä tuosta ylimääräisestä lisukkeesta, punasesta naamasta ja aniliininpunaisesta polokypyörästä, jonka penkin päällä on lämmikkeenä ja pehemusteena mustavalakonen pipo.
Nyt tekisi mieleni päiväunille, mutta minulla on edelleen selevitystyön alla, mitä ne änkyttäjät (anteeksi, änkyttävät ihimiset, koska ihimistä ei koskaan saa määritellä sairau'en kautta, ettäs tiiätte) nyt sitten haluaa, sujuvaa puhetta vai sujuvaa änkytystä. Ite jättäisin asian mielelläni kyseistä kurssia kohtaan tuntemani asennevamman takia selevittämättä, mutta koska tytöt oottaa, että olen sisäistänyt asian huomiseksi, täytyy niellä kärty ja ruveta yrittämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti