Give me the perfect body.

Koska Oulussa edelleen myrskyää oikein urakalla, täytyy juoksulenkin sijasta tyytyä ainuastaan kirijottelemaan aiheestä. 

Meikä on tässä jossain vaiheessa tätä elämää tajunnut, että meikäläisellä ei todennäköisesti koskaan tule olemaan sellainen "täydellinen kroppa". Ja hyvä niin, koska iliman näitä meikän "ylimääräsiä" minulla ei olisi minkäänlaisia muotoja. En muutenkaan ole minkään anorektisen laihuuden fani, minusta naisessa pitää olla jotain muutaki mistä ottaa kiinni ko tukka. Aina voisi olla timmimpi ja lihaksikkaampi, mutta minä oon tälle iälle jo aika hyvin oppinu olemaan sinut omien virheitten kanssa ja hyväksymään itteni sellaisena ko olen. Siksi minulle onkin nykyään tärkeintä piettää tästä ropasta, joka mulle on suotu, mahollisimman hyvää huolta. Tämä on kuitenki se ainut joka met saahaan ja näissä nahoissa olisi tarkotus elää vielä vuosi jos toinenkin - minä haluan ainaki tuntea olevani mahollisimman kotona. 

Lähössä pinkomaan.

Lempparitapani huoltaa tätä ruhoani nykyään on juokseminen. Juokseminen on jotenki aivan mahtavalla tavalla rentouttavaa ja päätä puhistavaa ja ihan loistava keino hankkia hyvä olo. Vaikka nyt ropan kunnossapidosta puhutaanki, oon jo ajat sitten lakannu juoksemasta siksi, että se on liikuntaa, ja liikuntaa on hyvä harrastaa. Päin vastoin, se pinkominen on semmosta meikän omaa aikaa, jolloin saa kaikessa rauhassa mennä itteensä, ajatella mitä ikinä huvittaa tai vaan nauttia. Se on keino helliä hyviä ajatuksia ja juttuja ja toisaalta, keino juosta pakoon pahoja tuntemuksia ja fiiliksiä. Minä oon aina ollu liikunnan suhteen tämmönen yksinpuurtaja, enkä oo koskaan tuntenu oloani mitenkään mukavaksi esimerkiksi ryhymäliikuntatunneilla. Salilla olen aikonut alakaa käy'ä, mutta ainakaan vielä en ole saanut raahattua itteäni sinne asti. Kuka tietää, jos innostun, saattaa siitäkin tulla yhtä lempparihommaa ko juoksemisesta, mutta toistaiseksi pinkominen on parasta, mitä tiiän ja sitä, mistä saa parhaat kiksit. Yleensä yritän kyllä kämpillä reenata ees jonku verran lihaskuntoa, mutta viime aikoina olen kyllä ollu sen suhteen hävettävän laiska. Oon ihan hirviän kateellinen ihanan sporttiselle Marjuskalle, joka jaksaa opiskella, tehä töitä, käyä salilla ja lenkillä! Ehkä minäki tästä vielä sisuunnun.

Well hello, koko
38 ja punanen tukka
- meitti 15-vee.

Aina en kuitenkaan ole ollu yhtä kotona omissa nahoissani. Olin pienenä melekonen pallero, en nyt varsinaisesti mikään hirviän lihava, mutta pyöriä kuitenkin. Kyllähän se vaivasi koko lapsuusajan ko vaatteet ei oikein tahtonu mahtua päälle ja omasta ulukomuodosta kuuli huomautteluja, mutta minkäpäs lapsi omalle ropalleen osaa tehä. Teini-ikäisenä asia alako kuitenki vaivata niin palijon, että päätin tehä sille jotaki. En yksinkertaisesti tuntenu oloani hyväksi ja tulin siihen tulokseen, että asiaan on tultava muutos. Eväät oli hyvin simppelit, ei enää karkkia eikä muitakaan herkkuja, enemmän kasviksia, kuitua ja sopivat annoskoot sekä säännöllistä liikuntaa. Liikunnan lisäys kuvioihin tuli mukaan oikiastaan aika huomaamatta, niihin aikoihin ei ollu juuri kavereita eikä oikein muutakaan sosiaalista elämää, jota paikkasin sitten käymällä säännöllisesti viien kilometrin kävelylenkkejä. Jo silloin opin lenkkeilyn mainioksi keinoksi selevitellä päätä, ajatella rauhassa ja viettää omaa laatuaikaa. Loppujen lopuksi sitä addiktoitui siihen kävelemiseen niin, että lenkille lähti vähän paskemmassaki säässä. 

17-vee ja neito
kauneimmillaan?
:---D

Ja siltä tieltähän ei sitten ole ollu paluuta. Melekeen kymmenen kiloa jäi jonneki matkan varrelle ja vaatekoko pieneni 38:sta 34:ään, mikä on tämmöselle 159 cm lyhyelle kääpiölle aika palijon. Loppujen lopuksi homma karkasi melekeen käpälistä ja seitsemäntoistavuotiaana olin laihimmillani koskaan - painoin säälittävät 47 kiloa. Sen jäläkeen on otettu massaa hieman takaisin, mutta vaan hyvällä tavalla. Ja kuten sanottua, tällä hetkellä olen enemmän kuin tyytyväinen itteeni ja omistan hyvän itsetunnon, josta ei sillon viistoistavuotiaana ollu hajuakaan. Omalla tavallaan voisi melekeen sanoa, että minulla on nyt juuri minulle täydellinen kroppa. Mallia X ja helevetin onnellinen siitä.

21 vuotta, enkä näytä enää
12-vuotiaalta pikkupojalta!
:)

Tykkään siinä suhteessa olla hieman vittupää ja väittää, että kuka muu tahansa voi myös hankkia sen itselleen täydellisen vartalon. Minä olen tästä elävä esimerkki. Ja siihen ei tarvita yhtään mitään muuta ko omaa itteä ja hieman taistelutahtoa. Tärkein asia on se, että muutokseen on oltava omaa halua, ja sen halun täytyy kummuta jostakin tuolta sisältä, eikä esimerkiksi vaan halusta näyttää paremmalta. Sen on oltava kokonaisvaltaista, uusi elämäntapa. Jos alakaa liikkua sen takia, että näyttäisi toisten silimissä paremmalta,  voi olla varma, että jaksaa sitä korkeintaan pari kuukautta. Mutta jos sen sijaan lähtee tekemään sitä tunteakseen oman olonsa paremmaksi, on ehottomasti oikeilla jälijillä. Itte uskon liikunnan ja monipuolisen ja terveellisen ruoan voimaan ja siihen, että yksinkertaisesti pitää energian kulutuksen ja -saannin tasapainossa, unohtamatta herkuttelua ja nautintoja. Enkä nyt todellakaan tarkota, että meijän kaikkien pitäisi olla tikkulaihoja, enhän minäkään oo. Itelle täydellinen roppahan on juurikin sellainen, missä tuntee olonsa mahollisimman hyväksi ja on sinut ittensä kanssa. Meitä on niin monenmuotoisia ja -mallisia, että jo pelekästään sekin määrittää sitä, mihin vaatekokoon met mahutaan tai paljonko met painetaan. Eikä niillä numeroilla niin etes olekaan väliä, tärkiämpää minusta on ainaki se, että peilistä takaisin kattoo ihiminen, johon voi olla tyytyväinen. 

Ja tottahan toki meillä kaikilla on net huonotki päivät! Nimimerkillä reisi- ja pyllyläskit, mahamakkarat ja löllökäet. Suurimman osan ajasta oon kuitenki varsin hyvällä fiiliksellä, enkä muutenkaan ota ittiäni liian vakavasti. Etenki niitä asioita, joihin itte on täysin kädetön vaikuttamaan, on turha surra. Mulla nyt vaan sattuu olemaan näin lyhyet jalat ja lyhyt selekä, minkäs teet! Muuten oisin melekeen mallin mitoissa, pituuesta vaan puuttuu semmoset rapiat kakskytä senttiä. :D Naamavärkin epäkuvauksellisuudesta nyt puhumattakaan...