lauantai 11. tammikuuta 2014

Bailando.

Kuinka vaikiaa voi olla esseen saaminen nelijäsivuiseksi? Vaikiaa. 

Siispä harrastelenkin taas vaihteen vuoksi jotain muuta ko useitten tuntien aherrus on saanut tekstin lisääntymään lähinnä puolella sivulla. Jotain kun vielä keksisi, että saisi ees kolomeen ja puoleen asti. Prkl.

No, seuraavaksi silitän varmaan verhoja, että. Ehkä se auttaa syventymään afasiaan paremmin?

Oon tänäänki toki ehtiny pyyhkiä pölyt kämpästä, kattoa Halv åtta hos mig:tä (perkeleen ruotsin kurssi), pyöräyttää pyykit pyykkituvassa ja käyä ennen pyykkivuoroa lenkillä, ko se mystinen valoilimiö nimeltä aurinkoki näyttäytyi. 

JA NYT MINUA VÄSYTTÄÄ.

Mitä höpöhöpöä se muka oli, että urheilu valoisan aikaan piristää? Ja paskat. 

En muuten enää ikinä varaa vuoroa pyykkitupaan. No okei, en ainakaan ennen seuraavaa lakanapyykkiä. Oon saanu pyykkitupatraumat jo edellisessä asumuksessani, jossa kerran viattomasti sunnuntaina lenkin jäläkeen menin viemään pyykit pyörimään ja pyykkituvan lattialla makasi kalsarit jalassa venyttelevä jätkä, joka tämän kohtaamisen jäläkeen alakoi käyttäytyä, niinkö met ois tunnettu kymmenen vuotta (hyvä ettei kahaville kuttunut ittiään.) Eihän siinä mitään, mutta a) minä olen erittäin antisosiaalinen ja epäluuloinen ja tutustun ihimisiin vain sillon ko haluan b) haluan ehottomasti pessä pyykkini kaikessa rauhassa iliman typeriä small talkeja tai tungettelevia henkilökohtaisia kysymyksiä c) en kaveeraa outojen tyyppien kanssa, jotka makaavat kalsarisillaan pyykkituvan lattialla ja puhuvat siitä, että omassa kämpässä seinät kaatuu päälle. 

Tai no, kaveeraan varmasti, mutta en silloin, jos tämä on ensikohtaaminen heidän kanssaan. :D 

No, tänään olen sitten joutunut KAHDESTI pyykkitupasosiaalisuuden uhriksi, enkä pidä siitä yhtään. Oon joutunu tsättäilemään kylymästä säästä (ja paskat, miinus kymmenen ei oo ees kylymä) ja yleensä pyykkien pesemisestä.

Kauhiaa. 

Jotta toipuisin näistä traumoista, klikkailin itteni Hyvinvoinnin tavarataloon ja tilasin sieltä ittelleni raakasuklaan valamistuspaketin, joka oli tarjouksessa, hunaja-turve -saunavoidetta ja Biokian sikahyvää tyrnijauhetta, jota sain äiskältä joululahajaksi ja johon olen ihastunut mm. aamupuurossa ja iltapalarahkassa. Raakasuklaa oli aika ex-tempore juttu ko sitä on kehuttu ja tuo lahajapakkaus sattui olemaan tarjouksessa, saunavoiteesta toivon apua lihasten rentoutukseen. 

Ja olisihan siellä Hyvinvoinnin tavaratalossa ollut vaikka mitä kivaa testattavaa, mutta kohtuus kaikessa. Net Saran Superfood Smoothiet kiinnostaisi, koska jos net ois hyviä, niistä sais käteviä välipaloja yliopistolle. Ehkä joskus ostankin testimielessä.

Mutta joo, ehkä pakko nostaa persus tästä sohovalta ja ruveta kokkailemaan ruokaa, jos meinaan tänä iltana jaksaa vielä vaihtaa nuot verhot ikkunaan ja saaha tuon perkeleen esseen valamiiksi, koska muuten nukahan tähän. Tsiisus kun taas väsyttää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti