Viimeinen aamu.

Oon tässä tänään saanu räpellettyä ensimmäiset versiot kandin koontitaulukoista valamiiksi (aplodit mulle), mutta piti tulla ja keskeyttää homma hetkeksi ko suru-uutinen tavoitti meikät. 

Meijän mummolan luoja-ties-kuinka-vanaha kissa Täplä on siirtyny mettästämään myyriä jonneki parempaan paikkaan. En ole kissaihiminen tippaakaan (enkä varsinkaan sen jäläkeen ko oon joutunu taistelemaan tuon kylyppärin kissan kusen hajun, joka ei muuten vieläkään oo lähteny, kanssa) mutta Täplä on ollu ainua kissa, jonka kanssa meisillä on synkannu. Meillä oli ikää suurin piirtein saman verran, killi oli jo niin vanaha, ettei kukaan enää muistanu, koska se on syntyny. Täplä näki elämänsä aikana ison liudan koiria, joista monet on maanneet mullan alla jo kauan. Useimmille niistä se myös näytti kaapin paikan.Viimeisinä vuosinaan se ei juuri jaksanu muuta ko nukkua ja syyä silloin tällöin, mutta laittoi meijän Ukonki järjestykseen pienellä painimatsilla siitä huolimatta.

Emäntä isolla Eellä.

Tulin kauhian surulliseksi kuultuani tämän uutisen. Pieni palanen elämää on poissa. Jouluaattona käytiin mummolassa ja killi istui tavoistaan poiketen hyvin terhakkaana keittiön lattialla. Se katteli jonneki korkialle, ylös, kohti kattoa, aivan niinkö ois nähäny siellä jotaki mitä met muut ei nähä. Minulla tuli silloin mieleen, että taitaa Täplän päivät olla melekeen tiensä päässä. Silti äärimmäisen haikiaa tajuta nyt, että killi on oikiasti poissa. 

Toivottavasti siellä on palijon myyriä pyyettäväksi, eikä ollenkaan koiria riesana.