Now get to work bitch!

Piti kirjottaa afasia-esseetä mutta kuinkas tässä kävikään. Oon saanu sen tiedoston tuonne auki, vaikka oon heränny kaheksalta tänä aamuna sitä varten, että kirjotan siihen net puuttuvat kaks sivua jotain tosi oleellista ja lisään puuttuvat kaksi tai kolome lähettä. Jep. 

Mikä minuu vaivaa. 

Eilen tulin yliopistolta yheltä kotia vaan maatakseni sohovalla ja taistellakseni nukahtamista vastaan niin kauan, että ulukona oli ihan pimiää. Olin niin väsyny, että oisin voinu kuolla siihen paikkaan (no vähintäänki nukahtaa pitkät päikkärit). Sitten sain keitettyä kahavit (makasin varmaan tunnin sohovalla viltin sisällä ja mietin, että perkele ko pitäisi keittää kahavit, mutta keittiö on liian kaukana), pelasin ja lopulta syötyäni uudestaan joskus nelijän maissa, sain pienen virtapiikin ja pyöräytin tiskikoneen, pesin kahavinkeittimen, pesin vessan, imuroin, hinkkasin liesituulettimen lasia, pesin keittiön lavuaarit, viikkasin kuivat pyykit ja koko ajan hoin itelleni, että helepottaa huomista siivousta ko nämät on tehty alta pois. Sen jäläkeen istuin jumppapallolla kattomassa Emmerdalea (voi itku) ja yhtäkkiä huomasin vajonneeni takaisin samanlaiseen koomatilaan ko aijemmin päivällä teemukin ja leivän kanssa sohovalle. Halusin urheilla, mutta en loppujen lopuksi jaksanu tehä ees sitä, koska se olisi vaatinu sohovalta ylös nousemisen ja sen, että tekisin jotaki.

Katoin seittemän uutiset, päivän sään, sivusilimällä salakkarit syödessäni iltapalaa, koska teevee oli auki ja sen jäläkeen vielä sohovalla vilttiin kääriytyneenä Maajussille morsiamen (:D) ja sen loputtua sammutin elektroniset laitteet ja painelin iltapesulle. Sänky kutsui ennen puolta kymmentä. Koitin hetken lukia ja pääsin pari sivua etiäpäin, mutta väsymys alako olla niin hirviä, että piti sammuttaa valot ja käyä unille. Nukahtaminen otti hetken ja meni varmasti yli kymmenen. Muistan pyöritelleeni mielessäni koiria, kandia, motorisen oppimispäiväkirjan aiheita, afasia-esseetä, kirjeen kirjottamista, uutta terapiaa ja kaikenlaista suurena ja ahistavana isona sekasotkuisena möykkynä, jonka jäläkeen kuitenki onnistuin nukahtamaan ihan inhimillisessä ajassa, vaikka ensin pelekäsin, ettei tänä yönäkään tuu uni. 

Aamulla heräsin ihanan levänneenä ja virkiänä herätyslampun kutsuun kaheksaksi. Noin kymmenen tunnin yöunien jäläkeen. Siltikin väsymys iski tuossa noin puoli tuntia heräämisen jäläkeen. 

Eilenki sää oli ulukona niinkö huhtikuussa, vaikka on tammikuun eka viikko, joka on kestäny ainaki kaks viikkoa huolimatta siitä, että lipastoilu alako vasta tiistaina ja keskiviikkona ei ollut ees luentoja. Meikän opiskelumotivaatio on pakkasen puolella nuin kakskytäviis astetta ja kiinnostus lähentelee nollakelejä. Tiiän kyllä, että miksi opiskelen ja mikä se pointti on siinä, mutta se ite _opiskelu_ ei vaan nyt nappaa yhtään. Lisäksi pelekään jo valamiiksi ihan sairaanloisesti sitä, että stressi nousee potenssiin tuhat, koko ajan pitää tehä jotaki, paperitöitä on kolomea eri sorttia kirjotettavana ja minä osaan keskittyä kerralla vaan yhteen ja mikä pahinta, viikonloppunaki on pakko kirjottaa, koska muulloin ei ehi ja se taas tarkottaa sitä, että milloinkaan ei ehi levähtämään. 

Kohta pitää jo lähtiä lipastolle syömään ja sen jäläkeen on terapiainfo, josta saa sitten lisää ressattavaa viikonlopuksi. Mietittävää, että mitä mitä mitä. Aikataulutuksia. Teoriataustaa, sitä mitä teen terapiassa. Mitä tämä koko aihe yleensäkin tarkottaa. Lisäksi pitäisi alakaa tehä kandin taulukkoa ekaa ohojausta silimällä pitäen ja tuo perkeleen afasiaki vaan tökkii.

Käynnistymisvaikeuksia ja suoranaisia pelekotiloja. 

Eilen kuitenki muistutin jossain vaiheessa ittiäni myös siitä, että opiskelujutut loppuu vaan niitä tekemällä. Ja mitä reippaammin tekee, sitä nopiampaa net loppuu. Pitäisi varmaan vaan ottaa se puolihullu tavoite tähän, että hoitaisi nämät hommat siihen malliin, että ensi syksynä voi heti alakaa tehä gradua muiden juttujen ohessa ja että syksyyn 2015 mennessä kaikki opiskelujutut oisi sillä mallilla, että jälijellä olisi enää loppuharjottelu ja voisi valamistua jouluksi 2015. Näin kun ajattelee, sehän on jo tosi lähellä. 

Sen ja meikän välissä on vaan hirviästi opiskelujuttuja, kandi ja gradu sekä se epämääräisyys, että mitä sitten valamistumisen jäläkeen. 

Mutta tästä hullusta tavoitteesta pitänee piettää kiinni. Ehkä sen avulla löytää sen motivaation, että saa nämät hommat rullaamaan ja tarttuu toimeen, eikä vaan makaa sohovalla saamatta mitään aikaseksi.