Meikäläisen elämässä useimmat päivät on aika paskoja. Siinä syy, miksi jaksan aina loputtomiin asti fiilistellä niitä harvoja hyviä. Tässä on nyt ollu tosiaan muutama hyvä. Kuten jokaisessa tarinassa, niitä kivoja päiviä seuraaki sitten aina se paska. Tai net paskat.
En jaksa eritellä syitä, mutta paska se on ja minkäs teet. Vähän niinkö välistä aina tuntuu, että paska koko elämä, eikö tässä tosiaan ole vaihto- ja palautusoikeutta? Joku taisi joskus väittää, että huumori auttaa aina kaikkein pimeimpien ja paskimpienkin aikojen läpi, mutta toisaalta se sama ihiminen taisi sanoa myös, että kyllä se siitä sitten muutaman vuojen päästä.
No, mutta jotain sentään. Kävin tänään pitkästä aikaa juoksulenkin, joka oli aika nautinnollinen. Puoli tuntia jotain valtavan vapauttavaa. Tajusin, että koska oon ollu Oulussa aika lamaantuneen apaattinen jonku tovin, ei juokseminenkaan ole voinu kulikia, koska apatia ei satu. Joten itsensä rasittaminen fyysisesti on vaan ihan suunnattoman raskasta, ja sotii sitä apaattisena makaamista vastaan. Mutta henkinen tuskailu sattuu, ja silloin niitä piruja on helevetin hyvä lähtiä juoksemaan karkuun. Sillon ko tuntee olevansa henkisesti paska, on hienoa huomata pystyvänsä ees fyysisesti johonki. Ja hetkittäin mikään ei tunnu henkisesti niin pahalta, ko hakkaa sitä asfalttia menemään. Se, että lihaksissa tuntuu, on ihan mahtavaa, koska sillon se siirtyy ees hetkeksi pois tuolta, mistä sitä on niin saatanan vaikia poistaa.
Plus että kotona voi vaan lyyä musiikit korville, lähtiä ulos ovesta ja antaa jalakojen viiä.
I've got the scars to prove it
only the strong survive
Briefly in English: I had a bad day.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti