sunnuntai 15. huhtikuuta 2012

Can I have some of your pie?

Jotta pysyisi elämän realiteetit kasassa, ilahutan immeisiä vielä tämmösellä ruoka-aiheisella tekstillä. Varsinki ko tuo edellinen oli ihan liian liikuntapainotteinen. :-----D

Teimmä eilen Marjuskan kans sitten tosiaan itte tortilloja ja mustikkapiirakkaa. Koska syöminenhän on ihan sama asia ko vetäis reenin salilla! No joo, oltiin kyllä suunniteltu että huhkitaan enste salilla ja sitten hyvällä mielellä syyään herkkua ruokaa, mutta aina ei mee niinkö suunnittelis. Joten tyydyimmä vaan syömään. Ja tässä vaiheessa ko kirjottelen tätä, tajusin, että minä oon ihan käpy ja unohin ottaa kuvia siitä helekkarin mustikkapiirakasta. Heh, no can do. 

No, tehtiin siis myös tortillapohojat ihan ite. Resepti on seuraavanlainen:

10 kpl tortillalettuja:
4 dl täysjyvävehnäjauhoja (tavallisetki käy, ja varmaan maissijauhoistaki onnistuu)
½ tl suolaa
½ tl leivinjauhetta
2 rkl voita tai margariinia
1½ dl vettä

Jauhot sekä suola sekotetaan yhteen, niiden sekaan nypitään rasva ja lopuksi lisätään vesi. Taikina jaetaan kymmeneen osaan ja pyöritellään palloiksi, annetaan kohota noin 20 minsaa peitettynä (esim. halkastu pakastepussi tai leivinliina käy). Kohoamisen jäläkeen kaulitaan letuiksi ja paistetaan kuumalla pannulla iliman rasvaa muutama minuutti kummaltakin puolelta. Säilytä paistetut letut folioon ja/tai leivinliinaan käärittynä. Ja lopuksi tietenki täytä haluamillasi täytteillä, kääri rullalle ja nauti!

Ja nämäthän kannattaa syyä meleko heti paistamisen jäläkeen, ko tuppaavat muuten heleposti kovettumaan. Sama voi käyä myös jos taikina pääsee kohoamisen aikana tai jossain vaiheessa kuivumaan. Äläkä paista liikaa! Sopiva kypsyysaste on helepompi arvioija tavallisiin vehenäjauhoihin tehdyistä letuista, ko net on sopivan kypsiä sillonko pintaan ilimestyy muutama ruskia kohta, mutta täysjyväjauhoistaki onnistuu mainiosti ja maistuvat ainaki minun mielestä vielä paremmilta. Ja onhan net vähän terveellisempiäki. :)


Tässä vielä vähän todistusaineistoa syömingeistä. Nuot meikäläisen letut ei kyllä oo mitään kauniin pyöreitä muodoltaan mutta pääasia lienee kuitenki se maku. Täytettiin noita sekä kanalla että hirvenjauhelihalla (näihin vaan runsaasti mausteita), juustolla ja aurajuustolla, salaatilla, tomaatilla, kurkulla ja paprikalla (tänään piettiin närppijäiset ja Marjo muisti tuua myös sipulia!) sekä ananaksella ja juustokastikkeella sekä tomaattisalsalla.

Ja minä tietenki join ruuan kanssa yhen Karhusen. Koska kylymä olut on vaan niin hyvää! Luksustuote josta en luovu. Ja jäläkkäriksi oli sitten sitä mustikkapiirakkaa vaniljavaahon kera (kuva puuttuu, ko en muistanu semmosta ottaa.) Ja resepti siihen ois niinkö tämmöne:

Mustikkapiirakka (yksi uunipellillinen):
3 munaa
3 kahavikuppia (n. reilu desi) sokeria
225 g margariinia
1 kahavikuppi maitoa
4½ dl vehnäjauhoja (oma sekoitukseni 2 täysjyvää, 1 kaurahiutaleita ja 1½ vehnäjauhoja)
3 tl leivinjauhetta (ehkä noin kakski riittää)
2 tl vaniljasokeria (ilimanki pärijää)
mustikoita tai muita marjoja maun mukaan (pakasteesta tai tuoreena, tähän aikaan vuojesta ehkä kuiten sieltä pakkasesta :> )

Sekoitetaan kananmunat ja sokeri(t) kevyesti vatkaten, sekoitetaan jauhot toisessa kulhossa toisiinsa ja yhistetään munasokeriseokseen. Lisätään maito ja sulatettu rasva, sekoitetaan ja kaadetaan seos leivinpaperilla suojatulle korkeareunaiselle uunipellille. Nakellaan jäiset mustikat seoksen päälle (met nakattiin muuten myös muutama punaherukka sekaan) ja paistetaan uunin keskitasolla noin 200-225 asteessa, kunnes pinta on sopivan ruskia (en muista tarkkaa paistoaikaa enkä lämpötilaa :D). Tarjoillaan vaniljakastikkeen tai -jäätelön kanssa.

Ai että, herkkua oli. Ja varsinki tuo piirakka on heleppo ko mikä, ja onnistuu marjoista ko marjoista.

PS. Ajastin tämän julukaistavaksi siihen aikaan, ko met toivottavasti juoksemma Marjon kans tuolla ihanassa vesi/räntäsateessa...

Briefly in English: I love cooking! And eating. It is probably the thing I do best. Tortillas and a blueberry pie, yum. This is also the reason why I have to go running today. :---D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti