maanantai 2. huhtikuuta 2012

We found love in a hopeless place.

Oli taas ihan elämäni ensteks paras päivä!

Tai no, ei ihan, mutta melekeen. Käytiin tänään Korva-, nenä- ja kurkkutautien & plastiikkakirurgian kurssin tiimoilta tutustumassa OYS:illa ja oli huisin jännää. Kokeiltiin äänirautoja, nähtiin yhen ryhymäkaverin äänihuulet, kurkittiin leikkaussaliin vihiriät kaavut päällä ja myssyt päässä, sekä tutustuttiin muutamaan osastoon. Sisälle leikkaussaliin ei valitettavasti päästy ko ei ollu menossa semmosia leikkauksia, mutta yllätin silti itteni tuijottamalla ikkunasta uteliaana ko pieni orava, vaikka olin ihan varma, että pökrään ja alan voida pahoin ja ties mitä. Muutenki pyörin siellä OYS:illa ihan fiiliksissä. Harmi ko se kurssi nyt sitten loppu! Ja tenttiki pitäis päästä vielä läpi... No, se on pääsiäisen jäläkeen vasta se.

Tänään oon myös lopultaki teheny ja palauttanu Kaksi- ja monikielisyyen välitehtävän (vähän kaksikieliseksi kasvavan lapsen tukemista ja leikkiä monikulttuurisen lapsen puheterapiassa) ja väännettiin Oonan kans myös Kielellisen tietoisuuen tukemisen kurssille kaksi fonologisen tietoisuuden harjoitusta. Valittiin omaksi aiheeksemme tavutietoisuuden harjoittaminen ja kehiteltiin siihen tavukortit ja tavubingo. Ja innostuttiin vähän Wordistä (tai minä innostuin) ja koska oon fonetiikan harkoissa oppinu taas uuestaan tekemään taulukoita Wordiin, tehtiin sinne bingoruudukko ja kuva tavukorteista. :--------D 

Huomenna onki sitten vapaapäivä (huhhuh tätä logopedin raskasta arkia) ja mennään lipastolle syömään, palautetaan harkka tulostettuna opettajan lokerikkoon ja meisi tulostelee ehkä vähän prujuja kielellisen tietoisuuen tenttiä varten (jep, paritentti, johon saa viiä matskut mukana, meeee likes). Pitäisi myös yrittää jaksaa lueskella tuota Sanat sekaisin? ko ois se kehityspsyka II tenttiki tulossa. Jonka luennot muuten vähän niinkö vahingossa skippasin. Kaikki. Eikä luennoitsija oo laittanu prujuja Optimaan. Hmm.  Mutta niin, niinkö siitä logopedin ihanasta arjesta nyt mainitsin, niin pääsiäisen jäläkeen ois peräkkäisinä päivinä kolome tenttiä. Noh, korva&nenä on onneksi monivalinta ja se kielellinen tietoisuus se matskujen kanssa tehtävä paritentti. Tuo kehityspsyka on ehkä ainua joka ressaa vähäsen. Oon kyllä erityispedaa lukiessani suorittanu tuon kirjan esseellä, mutta siitä nyt on jo yli vuosi aikaa ja muutenki kuiten luin tuon aika suppiasti ko esseen aihe oli aika rajattu. Ja ko vähän veikkaan että pääsiäisenä ei tuu kauhiasti viihyttyä tenttikirjan parissa... Pitää yrittää junassa lukia.

Keskiviikkona on sen ekan päiväkotiharjottelun infotki, saa nähä mitä siitä meikäläisen ja Leenan hommasta tulee. Muutako sanomista. :DDDD Oottelen jännityksen ja kauhunsekaisin tuntein. Pitäisi ehkä ruveta vähän kertaamaan Reynelliä ja kumppaneita. Opiskelujen puolesta ois muutamat kirjatki hankinnan alla. Aikuisänkytysterapiaa ja lapsen kielen kehitystä. Ja sitten pitäisi ostaa se Puhuva ihminenki. Hitto että meisi tuntee ittensä niin logopediksi taas vaihteeksi! Tärkiäksi, ja aika onnelliseksi. :) Mutta joo, nyt tämä tärkiä täti vois lähtiä hampaitten puunaukseen ja sitten unille, meinaa väsyttää aevan mahoton. 

Briefly in English: An exciting day in a life of a logopedics student. Today I'm a really happy one.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti