Aattelin tulla tässä ko istun myrkyt päässäni datailemassa avautumaan vähän meikäläisen lenkkeilyn tämänhetkisestä tilasta.
Oon tässä pimenevien iltojen myötä muistellut kaiholla viime syksyn makoisia pitkiä juoksulenkkejä syyspimiässä ja ihanan kostiassa ilimassa. 50 minsaa hurahti ihan huomaamattaan. Tällä hetkellä vammanen jalakani, jossa tosiaan oli virheasento nilikassa (en nyt muista olenko aiemmin selittänyt asiasta) ei salli käyä 30-35 minuuttia pijempää lenkkiä ja sekin on ollut aika maksimi. Kilometrimääriä en tällä hetkellä tiiä, eilisen juoksulenkin tarkemmat tiedot jäi saamatta ko puhelin jäi laturiin kämpille, enkä voinu laittaa SportsTrackeriä päälle.
Tavoitteeni on tällä hetkellä käyä yksi juoksulenkki per viikko. Jalan puolesta saattaisi mennä ehkä juuri ja juuri kaksi, jos net olisi mahollisimman pitkällä aikavälillä toisistaan, mutta realistisin ja ehkä järkevinkin tavoite on tällä hetkellä tuo yksi. Kiireet ja kipiänä oleminen on taas verottanu, mutta siihen tähtään. Juoksemisen lisäksi olen päättäny yrittää käyä kävelemässä, parasta olisi jos ehtisi ulukoilla joka päivä ees vähäsen.
 |
| On ehkä tullu viime aikoina vietettyä ihan liikaa aikaa tämmösissä pöy'issä lenkkipolun sijaan... |
Periaatteessa olen siis taas siinä samassa pisteessä ko alotellessani juoksemista. Eniten kismittää tällä hetkellä se, että jaksaisin kyllä juosta palijon piempään, mutta jalaka ei tee yhteistyötä tuota about puolta tuntia pijempään. Juoksemisella on niin puhistava ja päätä tyhyjentävä vaikutus, että sen kuvioista puuttumisen kyllä huomaa.
Mutta no, sillä mennään mitä on. Kävin tuossa aiemmin viien kilsan kävelylenkin ja mietin sen aikana, että on vaan pakko lopettaa sen märehtiminen, mitä en pysty tekemään, ja keskittyä siihen, mitä pystyn. Joo, kävelemisessä ei ole samaa fiilistä ko juoksemisessa, mutta on sekin liikuntaa. Kyllä, kerta juoksua viikossa on säälittävän vähän, mutta on se kuitenkin tyhyjää parempi. Pakko vaan mennä ropin ehoilla, eikä todellakaan ahanehtia liikaa kerralla. Liikkumattomuus ja kämpillä masentelu on kuitenkin kaikista pahin vaihtoehto, ja olen tehenyt sitä tämän jalan kanssa ihan tarpeeksi tälle elämälle.
Ja sitä paitsi, talavella en varmaan kuitenkaan pystyisi juoksemaan, joten täytyy totutella ajatukseen kävelemisestä muutenkin.
Saleilut meikällä on jumittanu taas melekosen tovin, ja (teko)syitä siihen on monia. Ensimmäinen ja puhtaasti suurin on se, että ajatus tuohon naapuriin Ouluhallille menemisestä ei motivoi sitten yhtään, ei varsinkaan sen jäläkeen ko reenasin kesällä yksin kotona. Toinen syy on se, että en halua mennä saleilemaan yksinäni, vaan tartten sitä perseelle potkivaa kaveria matkaan. Ja sitten on se kolomas, nimittäin aika, tai oikiastaan sen puuttuminen. On ollu semmosta haipakkaa, että ei ole palijon salilla käymistä joutanu muuta ko aatella. Eikä Ouluhallille tosiaan kannate mennä ko niinä tiettyinä kellonaikoina, ellei halua varata kahta tuntia yhen reenin tekemiseen.
Tähän pitäisi siis keksiä jokin ratkaisu ja se onkin kovasti mietinnän alla.
Mutta hei, jotain positiivista! Valion pehmeä maitorahkaa saa nykyään laktoosittomana, ja Leenan siivittämänä päätin minäkin ostaa sitä kokeilumielessä purkin. Ja voe jösses mikä maitorahkavallankumous meikäläisen jääkaappiin iski! Tuotahan voi syyä vaikka ihan sellaisenaan ja se oli ihan mahottoman hyvää lorauksella mehukeittoa ja leseitä. Ei enää ikinä Rainbown jänkkirahkaa, jota ei voi syyä ko blenderin kautta käytettynä, minulle. Olokoon kuinka palijon halavempaa tahansa.
Mutta nyt häätyypi mennä pesemään tämä tökötti veks päästä.
Briefly in English: I'm starting to run again! Once in a week at least.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti