keskiviikko 23. toukokuuta 2012

I've put down my sword.

Aattelinpa lisäillä muutaman foton ja kirjotella vähän siitä meikäläisen tämän "kesän" ekasta grillailukeissistä (joka siis luonnollisesti tapahtui vesisateessa...) Ja menu piti sisällään sitten tämmösiä juttuja:


Salaattia! Salaattiin tuli siis perus salaatti-tomaatti-kurkku -yhistelmän lisäksi fetaa ja mandariinia. Salaattikastikkeena sitä ite sekoitettua kermaviilikastiketta (eli kermaviiliä, johon nakkelet maustekaapista tyyliin sokeria, suolaa, sitruunamehua, pippuria ja niin ees päin, en tiiä mitä kaikkia se äiti siihen laitto, mutta hyvää oli.)

Pekoniin käärittyjä herkkusieniä. Menin tällä kertaa helepon kaavan kautta ja ainuastaan poistin sienistä jalat ja koversin vähän sisältä, nakkasin sinne pippurituorejuustoa ja käärin pekonin päälle. Jos haluan hifistellä, koverran sienet sisältä isosti, nakkaan kulhoon ja lisään tuorejuustoa tai auraa, pilkon pekonia joukkoon ja sekoitan. Tällä massalla täytän sienet ja kääräisen pekonia päälle. Tällä kertaa jalat meni kuitenkin jatkoksi äitin tekemään sienikastikkeeseen. 


Ruoanvalamistuksen ohessa nautiskelin hieman virvokkeita, eli pakastekylymää Somersbytä. Yleensä en välitä makeista siidereistä, mutta tämä tekee poikkeuksen, sillä se on makeudestaan huolimatta ihanan omenaista ja sopii kivasti kesäpäiviin. Joskin tämän siemailu sateenvarjon alla käännellessäni pihivejä grillissä ei oikeen vastannu sitä mielikuvaa, joka minulla oli grillailuhetkestä...



Lisukkeeksi paistettiin vähän patonkia (ja kyllä, taas laiskana, valamiita Rainbown valakosipulipatonkeja pakastealtaasta :D) Ja mitäpä olisi patonki iliman juustoa, tällä kertaa mozzarellasiivuja. Alun perin aattelin laittaa noita siivuja tomaatin kans grilliin, mutta loppujen lopuksi meillä ei sitten ollukaan ko kirsikkatomaatteja. Ja ko grillissä paistu myös naudan pihivit, luonnollisesti juomana punaviiniä. Tämä ei kylläkään noussu miksikään erityisen suureksi suosikikseni. Ihan mukiinmenevä.

Oisin halunnu myös grillata TUORETTA ananasta, mutta ko sitä ei tietenkään sattunu just sillon olemaan kaupassa, täytyi tyytyä purkkiversioon.

Ja tässä vielä koko komeus lautasella. Naudan pihivin päällä herkkusieni/rouskukastiketta (ja tähän pitää sitten laittaa voita ja oikiaa kermaa!) ja lisukkeena uunissa lämmitetyt Raimbown grillikasvikset (oli muuten aika hyviä, suosittelen lämpimästi kaikille.) Kuva on vähän kökkö, mutta tässä vaiheessa mulla oli jo kiire syömään kaikkia herkkuja. :D

Ja jäläkiruuaksi sitten brownieta vaniljajäätelöllä. Brownien ohoje oli Lapin Kansassa, mutta äiti sovelsi sitä aika rankasti ja nakkeli sekaan jämäsuklaakarkeista cappuccinojauheeseen, että. :----D Meillä on nimittäin tapana keittiössä ottaa seittemän reseptiä, poimia niistä parhaat jutut ja yhistää itteä miellyttäväksi kokonaisuueksi. Ja kuten oon aikasemminki maininnu, meikäläinen soveltaa muutenki aika rankalla käjellä. Jos jotain puuttuu, se korvataan jollain muulla. 

Briefly in English: The first grilled food for this summer. Eating and drinking - that's what I do best.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti