sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Just walk away, make it easy on us both.

Meisillä oli tänään rapulapäivä. Hyi. Lähin lauantaina vähän ex-tempore harrastamaan sosiaalista elämää ja käväisin baarissaki. Mukavaa oli, nasta nähä äijiä pitkästä aikaa ja sillee, mutta se seuraava päivä. Aamulla oli taas ihan käsittämätön olo, vaikka join erittäin ihimisiksi. Asiaa ehkä pahensi se, että olin vissiin nukkunu pää kainalossa niskajumista päätellen, mutta voe ristus sitä sydämentykytystä ja pahaa oloa herätessä. Muistinpahan taas, miksi ei ole tullu oikiasti juopoteltua sitten pääsiäisen. Koska kohoma on vaan niin perseestä ja se tulee nykyään sataprosenttisen varmasti. Kyllä pitää jotaki aika spesiaalia olla, että meikäläinen on valamis kestämään tämän dagen efterin. Kyllä taijan jatkossaki pitäytyä niissä muutamissa vaan.


Onnistuin kuiten eilen meikkaamaan naamani semmoseen  kuosiin ja pistin niin kivat vaatteetki päälle, että pakkohan se oli lähtiä käymään vähän ulukoilemassa. Tänään oonki sitten piristäny tätä sunnuntaipäivääni leipomalla muffineja. Ostin lauantaina Valion suklaakermaa, ko halusin kokeilla sitä. Ja mihinkäs se sopisi paremmin, ko muffinien päälle kuorrutukseksi! Koristeeksi vielä suklaarakeita, niin avot. Tällä reseptillä tekemäni muffinit oli kyllä ensimmäisiä, joista tuli kunnolla kuohkeita ja jotka kohosi uunissa hyvin, yleensä meikäläisen muffinit on tahtonu lätsähtää semmosiksi littanoiksi.


Suklaamuffinit:
200g rasvaa
2½ dl sokeria
3 munaa
4½ dl vehenäjauhoja (ite laiton 2 desiä täysjyvää ja 2½ tavallisia)
oikiaa kaakaojauhetta oman maun mukaan
reilu tl Pirkka cappuccino-jauhetta
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa 
loraus suklaakermaa

kuorrutukseen suklaakermaa ja suklaarakeita

Vatkaa pehemennyt rasva ja sokeri vaahoksi. Vatkaa munat vaahtoon yksitellen. Sekoita toisessa kulhossa jauhot, kaakaojauhe, cappuccino-jauhe, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Yhistä vaahtoon haarukkavatkaimella sekoittaen. Lisää lopuksi maito ja kerma, sekoita. Annostele muffinivuokiin ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Jos käytät metallista muffinivuokaa, niin laske sillon uunin lämpötila noin 200 asteeseen. 

Anna muffinien jäähtyä ja vatkaa suklaakerma vaahoksi. Pursota tähtityllan avulla kunnolla jäähtyneiden muffinien päälle ja viimeistele koristelemalla suklaarakeilla. Nauti hyvässä seurassa kahavin kanssa auringonpaisteessa. :) Taikinaan voi lisätä myös rouhittua suklaata, mulla ei sitä ollu, joten jätin pois. Muutenki tuota reseptiä voi kyllä muokkailla oman makunsa mukaan ja käyttää vaikka omaa lempparisuklaata. Tuolla Pirkka cappuccino-jauheella on kätevä maustaa leivonnaisia tai esimerkiksi kakun täytteitä, juomana se on kyllä ihan kelevotonta kuraa. 

Näitten kaloripommien jäläkeen käytiin sitten vielä Soljan kans pikkulenkillä kuluttamassa tankkaamamme energiat (ei tainnu se nelekytä minsaa reippailua ihan ees riittää). :D Kaiken kaikkiaan ihan kiva ja rento sunnuntai, ihanan lämmin päivä. 

Nyt voisin hakeutua Perhesiteitten pariin tai kattomaan Poliisit-maratonia. Olin suunnitellu, että lähen aamulla kaheksalta pinkomaan mettään, mutta enpä menekään, vaan lähen ysin ja kympin välimaastossa mummolaan tekemään suursiivousta. Taija saaha reenattuakaan taas. No, no can do. 

Briefly in English: Chocolate cupcakes, yummy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti