PikkuMustan Päiväkirjat: Got no more addictions, see these veins can't endure that much more.

Oonki ihimisten ilimoilla jo nyt! Helevetin Hellllsinki saa kuiten oottaa vielä hetken, sillä nyt mennäänki Naruskalle. Olin aluksi vähän jännässä, että miten siellä mahtaa viihtyä, ko alan olla oman porukkani viiminen vanaha käpy, joka edelleen koluaa Naruskan takamaita (muut ovat siirtyneet arvatenki jo oman alan kesätöihin...) Meillä on tavannu olla Naruskalla marttakerho, joka jakaa kuumimmat juorut, pohtii elämän syvällisyyksiä, kerää korvasieniä ja ratkoo ristikoita, mutta tänä vuonna kaikki tutut emännät puuttuu ja jätkillä on tuntuva enemmistö. Mietin, että mitähän tästä oikeen tulee. Mutta olin unohtanu, että minähän en oo mikään ujo ja hilijanen, vaan minulla on koko porukan paskimmat jutut ja eniten käyvä suu. Poikain kans jauhamma paskaa päivät pitkät ja meikäläisellä on räävittömimmät jutut. Oikia pikkupoikien naurattaja, etten sanois. Oon aina tienny, että paskanjauhassa meikäläinen on kyllä aivan lyömätön, mutta mitään oikiaa asiaa mulla ei sitten koskaan olekaan. Mutta ohan se taito seki. Saaha aikaseksi vakavalta kuulostava ja pitkäkestoinen keskustelu jostakin täysin käsittämättömästä, kuten siitä, että jos et haukottele, se ainuaki korvien välissä surraava kärpänen ottaa ja kuolee ko ei saa riittävästi happia. Ernestin kärpänen on kuulemma melekeen aina koomassa, ja virkiää lähinnä siinä vaiheessa ko koulussa pääsee syömään tai tauolle. Ja sillonki lähinnä vaan juonimaan pahuuksia.

Mutta kyllähän se kertoo aika palijon, että tyypeillä oli kaksi päivää ollu kuulemma meleko hilijasta, kunnes minä tulin. :-----D Äläkää käsittäkö väärin, voijaan met olla hilijaaki. Mutta aina ei vaan haluta. Ei varsinkaan sillon, ko lautasia yhteen hakkaava apina on kaatunut kylijelleen. Eikä se ole mitään paskapuhetta, että meikäläisen korvien välissä surraavat ainuat kärpäset taisi heittää veivinsä jo ajat sitten.

75 kilometriä sivistyksestä mettään päin.

Siellä ko meinaa lennellä turvalleen viien minuutin välein rymytessä pitkin mettiä (tai hakkuuaukeita, jos totta puhutaan), saje kastelee säännöllisin välein ja vaot menee minne sattuu, on ihan hyvä vaan piettää tunnelma korkialla. Hilijaa ehtii olla sitten kämpälläki. Vetää napaan miehekäs annos käristystä ja pottuja iliman turhia raateja ja painua päiväunille. Tai yksinään mettässä. Kävin keräämässä pari tuntia vähän korvasieniä, ja siellä ei kyllä kuulunu muuta, ko lintujen laulua ja tuulen suhinaa puissa. Pussillinen aarteita kotiin vietäväksi. Tämän urakan jäläkeen rantasauna maistu enemmän ko hyvälle. Perinteitä kunnioittaen kävin heittämässä talaviturkin jääkylymään Kenttälampeen. Ja sitten saunan jäläkeen voi vetää päälle lökövaatteet. Ei tartte tällätä.

Sitten vielä vähän nuotiolla istumista ja iltapalaksi Veijo Meren Manillaköysi, tuvan pitkän pöyän ääressä ko radio soi ja pojat lätkii korttia. Ja kohta voiki painua yöunille. Hyvät, pitkät ja nautinnolliset. Mieli lepää ko kämppä asettuu hilijaa unille. Ikkunasta valuu valoa sisään, jonka turvin voi vielä hetken lueskella pedissä, jos jaksaa. Tekniset laitteet ei ahistele, ei tartte turhaa kuluttaa väsyneeksi yöunia napottamalla tässä koneen eessä tai kattoa töllöstä jotain turhaa. Kukaan ei kaipaa kun ees puhelin ei kuulu. Muu maailma voi mennä menojaan, minä olen nyt Naruskalla. Oli minulla soitinki mukana, mutta ei huvittanu kuunnella musiikkia. Ainuastaan ittiään. Aamulla juua kahavia seittemän jäläkeen mettähousut jalassa, tehä eväsleipiä poikien kans keittiössä ja kurkkia ikkunoista, että sataako vai paistaako.

Vain hätäpuhelut/Ei verkkoyhteyttä.

Hemaisevan seksikäs leidi ja tukkaki kaipais värjäystä.

Oisi kyllä pitäny kirijotella moniammatillisuuen esseetä, joka roikkuu edelleen, ja deadline on sunnuntaina. Naruskalla on ollu myös kiva piilotella siltä(kin). Kuten myös kaikenlaisilta muilta elämän tosiasioilta. Ens viikolla taijan päästä vielä onneksi hetkeksi piiloon. Kämppäelämä on kyllä parhautta. Ja mettäelämä. Nakertaessa eväitä mättään päällä istuen tuntee olonsa melekolailla ihimiseksi. Hämmentävää. On niinkö kasvais juuret siihen maahan, ja siitä vois ammentaa rauhaa ja hyvää energiaa. Minä voisin muuttaa mettään asumaan. Tämä ei toki ole mitään uutta, mutta siihen nähen, minkälainen olo meikällä oli viikonloppuna, se on aika kummallista. Alan epäillä, että olen jakautunut persoona. Mutta viime viikonlopusta sitten tosiaan vähän myöhemmin. Nyt vielä loput fotot ja sitten jotain. Järkevää.