If I'll never fall in love again, well at least I got my friends.

Helsinki. Hesa. Stadi. (Kuvia on sitten heikohkosti, pitäisi saaha Booginanki kuvat vielä.) Enpä ollu viiteen vuoteen reissannukaan tuohon suuntaan. Olihan se kyllä niinkö ois vanahaa tuttua morjenstanu pitkästä aikaa. Samaan aikaan hieman vierasta, ja silti jotenki niin tuttua. Lauantaiaamuna ko nousimma junasta rautatieasemalla, maailma pisti taas parastaan ja roimautti kaatamalla vettä meijän niskaan. Fiiliksiä nostatti myös perkeleen tuskaisa yö vanahassa veeärrän junavaunussa istuen, jossa oli kylymä ko mikä, sekä syliin päätyneet aamukahavit ravintolavaunussa. Että terveisiä vaan silleki paskapäälle, joka on kehittäny sen kannen siihen kahavimottiin. Suunnittelun kukkanen, ois ihan vitun kiva jos se kansi pysyis vielä paikallaanki.

No, ei muutako laukkujen kans Kamppiin ja siitä sitten kohti Espoota. Boogina suunnisti, ja sehän on kyllä yleensä yhtä turvallista ko heiluttais veristä kättä altaan yllä, joka kuhisee näläkäsiä haita. Selevisimmä kuitenki heti ensimmäisellä yrittämällä perille majotukseen, joten no problem at all. Perillä meille tarjoiltiin aamiainen by Sampo, joka oli enemmän ko jees, ja pienen ihimistymisen jäläkeen suuntasimma takasin kaupunkiin. Lauantai vierähtiki kaupoissa kulijaillen (minäki, jopa, perkele, ostin ittelleni paijan koko päivän miettimisen ja jahkaamisen jäläkeen, joka oli muuten vihiriä ja makso ihan liikaa) ja sen jäläkeen ulukona syöden ja hieman tissutellen. Moikkasin maailman mukavinta kummitätiäni, joka on aikanaan minut Helsinkiin tutustuttanu. Drinksujen ja kuohareitten jäläkeen lähettiin kuiten hyvissä ajoin takasin kohti Espoota, tsillattiin hetki kattoen lumilautailuvideoita ja juotiin vielä muutamat lonkerot/oluset, mutta sitten väsymys voitti ja mentiin kerrosta alemmas yhessä Lekan, meikäläisen lomahoidon, kanssa nukkumaan. Jos sitä Lekan toimintaa nyt voi nukkumiseksi sanoa. Hurja mouruaminen, kylijessä kiehnaus ja samalle tyynylle tunkeminen, mutta sainpahan ees vähän hellyyttä.

Boogina tällää ja sovittaa.

Arvatkaa missä käytiin!

Viipotetaan menemään tukka putkella.

Leka says "whatta fuck????"

Sunnuntai valakeni astetta inhimillisempänä iliman osalta, mutta ei sitä vieläkään oikeen kehumaan päässy. Pitkäksi venähtäneen aamun jäläkeen taas ihimistyimmä, kaivoimma naamat naftaliinista ja suuntasimma kohti keskustaa. Vuorossa oli lisää pyörimistä kaupoissa, ruokailu opiskelijoitten tapaan Hesessä (joo, kunnon turistimeiningit meillä :--------D) ja uuet rehevit olusten tiimoilta. Kaikkia kavereita ei oo pakko nähä jatkuvasti, mutta tätä herrasmiestä näkisin kyllä mieluusti usiamminkin ko viien vuojen välein. Vaikka eipä sillä, en minä sitä viittä vuotta siinä kyllä havainnu. Ehkä niiltä osin, että kuulumisien päivittämiseen ois tarvittu rutkasti enemmän ko pari tuntia. Mies joka kävelee korkkareilla paremmin ko minä ikinä, asuu ihan väärillä huudeilla ja silti sillä on parempi tatsi tajuta minua ko ehkä kellään ikinä. Tai ehkä jos maailman ihimiset ois puoliksikaan niin mahtavia (ihania, mukavia, fiksuja, jotain?) ko Tuukka niin minäki tykkäisin vähän usiammasta ihimisestä. :) No eii kai, mutta tässä on sitä meikäläisen perään kuuluttamaa pilikettä silimäkulumassa ja huumoria. Kertoo jotain, että mulla oli kyllä kamera messissä, mutta ehän minä muistanu sitä kaivaa kertaakaan esille koko juttutuokion aikana.

Pitäisi varmaan muistaa usiammin kiittää ittiään siitä, että on joskus ollu niin hasardi viistoistavuotias, että on lähetelly tuntemattomille sähköpostia. En minä enää vaan ole niin reipas. Eiku olenpas! Nykyään net randomit ei vaan enää vastaa mulle. :DDD

Mutta palatakseni kukkaruukusta asiaan. Sunnuntaina vierähti siis uskomattoman nopiat pari tuntia raataillen niitä, näitä ja noita. Sen jäläkeen oli hyvä lähtiä grillailemaan (tai no, met mitään grillailtu ko istuttiin valamiiseen pöytään ja syötiin, aika ihanaa!) ja naatiskelemaan sunnuntaipäivän loppuosasta hyvään seuraan hiukkasen keskustan ulukopuolelle. Käytiin myös vähän kävelemässä meren rannassa ja illan päätteeksi päästiin Espooseen asti autokyytillä. Samalla tuli vähän nähtyä Helsingin huudeja, vanahoja tuttuja ja uusiakin kulumia. Hyvän päivän päätteeksi oli mukava laittaa unille, vaikka meikäläistä se nukkumasa taas välttelikin aika pitkään.

Nämät ruokafotot ei ole meikäläisen vahavinta alaa ko aina on liian kiire syömään. :D

Maanantaiaamu saapui luoksemme koko reissun kauneimpana, ja Booginaki sai ittensä sängystä ylös tavattoman tehokkaasti, ko tiiossa oli hyvää ruokaa lounaaksi. Taas ja jälleen ja kerran laittau'uimme ihimisen näkösiksi ja suuntasimme kohti keskustaa kiinalainen mielessä. Sitähän sieltä sitten löytyikin lounaaksi, ja kesken ruokailun meijät yllätti kolomas pääkaupunkiseu'un huipputyyppi, rouva kersantti nähkääs. Tässäkin on typy minun mieleeni! Ihana nainen etten sanoisi, mukava, fiksu, kaikin puolin ihan huipputyyppi (ei siis oikiasti mitenkään päin voi olla meikäläiselle sukua!) Juttua riitti, aurinkoisen kelin ja +13 asteen (!!!) kunniaksi otettiin suunta kohti terassia (huomio likat, havainnoin terassilla myös hyvännäköisen miehen, joka oli kaliju ja sillä oli semmone oikian muotonen pää! :D Harmikseni se ei huomioinut minua...) ja jumahdettiin sinne muutamaksi tunniksi vaihtamaan kuulumisia. Onneksi tämä etelän karkuri tykkää reissailla aina sillon tällön myös pohojoseen,  sillä muuten saattaisi kyllä tulla liian suuri ikävä. Neiti on kututtu myös kattomaan, minkälaisen uuen kodin Marilyn onkaan löytänyt meikäläisen Oulun kolosta. 

Terassikissa.

Sannan morjenstamisen jäläkeen maanantaipäivä jatkui metrolla Kallioon kalijoille yhessä urbaanin kaupunkilaisemme Iitun kanssa, joka ystävällisesti majoitti meidät ja suistui yhtenä päivänä myös ryömimään ulos kolostansa meijän junttien kans. Kyllä, oli tosi tissutteluntäyteinen reissu, onneksi näin vaan lomalla! Valitettavasti meillä ei ollu aikaa usiampaan ko yhteen halapaan oluseen, ko ite reissun pääasia ja varsinainen huipennus alako uhkaavasti häämöttää horisontissa. Kävimmä Alkon ja kaupan kautta Espoossa, pakkasimma eväät matkaan ja otimma seuraavaksi missioksi siirtymisen Kalasatamaan. Totta kai tässä vaiheessa oli jo enemmän kiire ko mitä oltiin alun perin suunniteltu, eikä asiaa helepottanu yhtään bussikuski, joka oli ihan sunnuntaiajelulla. Kerkesimmä kuitenki loppujen lopuksi alueelle hyvissä ajoin (eli puoli yheksältä, heke) oottamaan Hetfieldiä ja kumppaneita, mukanamme taskumatillinen jekkua ja pullollinen terästettyä Spriteä. Kyllä Sallan tytöt alakoholin salakulijetuksen taitaa... 

Anteeksi kuvien yksitoikkosuus. :D

Keikalla tutustuttiin (tai sanotaanko että pakon edessä jouduimme kommunikoimaan) muutaman vähemmän herrasmiehen kanssa. Hemuli ja huonosti käyttäytyvä kaverisi, terkkuja teille (tai oikiastaan vaan Hemulille.) Vaikka Hemuli olikin vähän kujalla kun sitä oli huijattu koko elämänsä, että se on reissannu Sallaan ko se on käyny Suomulla. Oli aika ikävä särkiä tämä illuusio. Pointsit kuitenki joka tapauksessa, on aina hienoa ko mies harrastaa mettästystä. Itte keikka oliki sitten kaiken kaikkiaan juurikin niin hieno mitä odotinki, vaikka näkymät tämmösella reilulla metripuolitoista hukkapätkällä oliki meleko suppiat (ihimisten takaraivoja! hirviän palijon ihimisten takaraivoja!) Eihän se enää nyt niin järisyttävää ollu ko sillon Porissa kun meni Metalllica-keikkaneitsyys, mutta kuitenki. For Whom The Bell Tolls ja muita hienouksia. 

Seek and Destroyn aikana otimma sitten ihan oman extremerunin ja paineltiin Kalasataman metroasemalle juosten ja ohitettiin siinä varmaan yhet 10 000 ihimistä, että kerettiin Kamppiin ja Espooseen lähtevään bussiin. Perille päästiin hengissä ja ehejinä, innosta hihkuen siivosin nurkasta poikke Lekan paskan, jonka se oli ystävällisesti sinne vääntänyt, totesin, ettei tästä meijän jutusta Leka nyt vaan tule mitään, tein pedin ja laitoin Booginan petikuntoon sekä kaaduin lopulta iteki onnesta soikiana nukkumaan. Uni vähän taas vältteli, ko mielessä pyöri liianki tehokkaasti se, että toivottavasti se James tietää, että tuolla pohojosessa minä ootan sitä hakemaan minua. Seuraavaksi aamuksi asetettu kello seittemän herätys ehkä kuitenkin painosti omalta osaltaan kiristämään nukkumasalta unihiekat ja vajoamaan koomaan.

Booginan osalta loppureissu oliki sitten astetta vähemmän hohdokas. Mukaamme kello 10.06 lähtevään junaan tuli nimittäin herra rapula. Herra jäätävä rapula. Hengissä se siitä kuitenki selevis, vaikka jossain vaiheessa aika epätoivoselta näytti (vai mitä pitäisi miettiä siitä ko kaveri istuu bussissa oksennuspussi käjessä ja junassa nukkuu otta vasten matkalaukkua etukenossa, koska kaikki muut asennot tekee pahaa?) :------D No, ei pitäisi toisen kohmelolla irvailla, osuu pilikka muuten omaan nilikkaan. 

Itselläni jäi vaimon vähäisen seurallisuuen vuoksi runsaasti aikaa pohtia junassa hulluja. Minä, joka en siejä Oulussa asumista ko pieninä pätkinä, huomasin pohtivani, että mikä helevetti siinä Helsingissä kiehtoo. Luulen, että se on se, että siellä tapaa aina vaan mukavia ihimisiä ja tapahtuu mukavia asioita. On lomalla ja tsillaa. Ja sitten toisaalta on kiva olla niitten kaikkien ihimisten keskellä täysin tuntematon. Siellä ois niinkö semmoset tsäänssit, että voisi alottaa aivan puhtaalta pöyältä. Ei tuntis juuri ketään, eikä mitään. Minusta se olisi aika hillittömän mukava ajatus. Leikin myös sillä ajatuksella, että eihän minua toisaalta mikään pohojosessa pidättele. Jos repäsis ja valamistuttuaan lähtisiki Helsinkiin töihin. Kokeilisi käyä asumassa siellä. Mulla on semmone fiilis, että minä pärjäisin siellä enemmän ko hyvin. Sitä paitsi mulla oli siellä meikkiä naamassa ja siistit sekä mietityt asukokonaisuuet joka päivä, paitsi lähtöaamuna. Mitä ei tapahu niinkö koskaan ikinä missään muualla. Jotenkin se paikka pistää meikäläisen skrappaamaan oikeen kovasti.

Mietin, että ehkä en käy Helsingissä usiammin ko viijen vuojen välein siksi, että saattaisin alakaa viihtyä siellä liian hyvin. 

No jaa, toisaalta olen taas fiilistellyt niin onnessani tuolla Naruskalla, että ehkä se ei onnistuisi sitten kuitenkaan. Mutta mulla on kyllä nyt vähän ristiriitainen olo. Niinkö oisi kaksi persoonaa. Se toinen haluaa kovasti palijon tänne ja mettään, yksinkertaisen ja simppelin elämän pariin, toisesta taas oisi kiva olla semmone menevä tyyppi Helsingissä, tehä kivoja asioita, nähä mukavia ihimisiä ja mennä siellä kaupungissa ko kala vedessä. Se on varmaan se Annariika, joka kuusvuotiaana kirjotti että minusta tulee isona taiteilija. Ja sittenkö nämät kaksi yhistetään, niin sillä yhellä hyyppärillä, eli minulla, on kovin omituinen olo. Ehkä 12 tunnin matkaaminen Suomen läpi antaa vaan ihan liikaa aikaa miettiä asioita.

Missähän se on minunki paikkani täällä maailmassa. Ei pitäisi käyä tuolla Helsingissä, ko se sekottaa meikäläisen pään aina näin hyvin. No mutta, reissu oli joka tapauksessa aivan huippu ja mahtava, ihana nähä tyyppejä ja vaan ottaa rennosti, plus Metallica oli totta kai parhautta. Oli myös ihan eri meininki olla reissussa siellä ekaa kertaa täysi-ikäisenä ja vähän fiksumpa, aikuisena. Ihan eri olo ko epävarmana seittemäntoistavuotiaana. Ehkä se Helsinki on kuitenki vaan mukava paikka käyä lomailemassa ja lähtiä sitten aina kotia. En tiiä. Huomenna meikäläisen paikka on kuitenki taas Naruskalla, joten nyt nukkumaan. Herätä ennen kuutta ja lähtiä seittemältä matkaamaan 75 kilsaa saahakseen rämpiä päivän pitkin hakkuuaukiaa kylyvämässä siementä vakoon, ja vielä nauttia siitä. Ei minullakaan hyvin mee. 

Mutta se on semmosta jalostavaa toimintaa. Kasvattaa luonnetta. 

Briefly in English: Helsinki, a big city. Made me feel really weird. But I had a very nice trip there.