torstai 2. helmikuuta 2012

No leaf clover.

Nyt oli kyllä pakko tulla jakamaan teijän kanssa se, miten mulla alakaa jo pikkuhilijaa vituttamaan tämä keski-ikäistynyt ostoskulttuurini. :D Kohta ostan varmaan kaikki vaatteetki Prismasta! (Jos en muistanu mainita, niin se ostamani peilikin oli toki Prismasta.) Heihei keskusta, mitä sitä suotta mennä merta eemmäs kalaan, ko markeilta saa kaiken. No ei kai, mutta otsikosta poiketen oli kyllä taas onni matkassa ko ruokaostoksillani lähin sitten hakemaan Prisman yläkerrasta niitä neuloja ja lankaa haalareita varten. Kävin sitten myös urheiluosaston suunnalla vilasemassa ja kappasta vain, siellähän oli Rukkan naisten mikrofleecekerrasto tarjouksessa, kaksikymppiä. Juuri se mitä olenki kaipaillut! No, kokojakin oli vielä jälijellä, ainut vaan että se kerrasto oli hyvin vittumaisesti pakattu laatikkoon, enkä päässy käsiksi siihen. Sattuipa siinä sitten kuiten (onneksi) olemaan irrallaan yksi kokoa 34 oleva kerrasto. Leväytettyäni sen mytyltä auki kauhistuin sen valtavaa kokoa, net housut näytti siltä että niihin hukkuis eikä net varmaan ees pysyis päällä ja paita roikku melekeen polovissa. Mietin masentuneena että lähtiäkö sovittamaan sitä irtokappaletta ees, ko se aivan selevästi näytti ihan liian isolta, vaikka pienin koko oliki. Ilimeisesti Rukkan mielestä suomalaiset naiset on hirviän isokokoisia.

No, sittenpä silimäni osui siinä vieressä olevaan telineeseen, jossa oli LASTEN Rukkan samaisia fleecekerrastoja. Laitimmaisena roikkuva kerrasto näytti lupaavan isolta ja ko marssin telineen luo, meinasin kiljasta riemusta, nimittäin lasten kerrasto ja kokoa 160! Oon aiemmin kerran selannu samaisia kerrastoja, mutta silloin isoin löytämäni koko oli 150. Marssin sitten sovituskoppiin ja jep, sehän oli justiinsa passelin kokoinen meikälle. Ja mikä parasta, hintaaki vaan 16.90. Kerranki en valita siitä, että oon näin pieni!

Ja tässä poseeraan erittäin hienosti se kerrasto päälläni!
Kuva on tuollainen koska en jaksanu kuvata mustaa kerrastoa mustalla matolla tai päiväpeitolla. Meikän mahaa vaan turvotti taas vaihteeksi niin, että näytin siltä niinkö oisin paksuna, joten päätin kuvausasennolla minimoida liikkeelle lähtevät huhut. :----D Hmm joo, nyt meikäläisen pitäisi varmaan oikiasti mennä vähän vilikuilemaan noita kehityspsykan juttuja, ko se tentti on huomenna ja en oikiasti vaan ole lukenut yhtään. Näillä näkymin menee uusimiseksi, ko oon tänään ommellu haalarimerkkejäki ihan vaan siitä ilosta, ettei tarttis lukia. Aina ei vaan nappaa. No mutta, aijon kuitenki käyä yrittämässä, josko jatkuisi tämä hyvän tuurin putki vielä huomiselleki. Eihän sitä ikinä tiiä. 

Ja hei muuten, koska oon havahtunu siihen iloiseen fiilikseen, että nyt lähestyvä kevät on ensimmäinen hetkeen, ko ei tartte päntätä pääsykokeisiin, ajattelin viikonloppuna saaha aikaseksi merkinnän liittyen logopedian pääsykokeisiin ja ehkä opiskeluunki. Jos nyt sitten jaksan ja kerkiän, aattelin nimittäin kuitenki oikiasti lähtiä viikonloppuna vähän merta (Prismaa) eemmäs kalaan ja suunnata kaupunkiin. Stockan kodinosasto, täältä tullaan... Koska meisillä on myös maailman paras kummitäti, joka laittoi minulle synttäreiden kunniaksi lahajakortin Stockalle, aion suunnata sinne ettimään tarpeellisia keittiöjuttuja, astioita ja esimerkiksi käsipyyhkeitä. Kuola valuu jo pelekästä ajatuksesta... Mitä kaikkea ihanaa siellä pääseekään hiplimään!

Briefly in English: Found some sportswear from the supermarket today. Set of underwear, microfleece. I'm just like old people, buy almost everything from the supermarket! Why bother to go to the centre, when everything is available in the supermarket next to me. This has started to creepy me. :------D Like I was 72, not 22..... Except that the set of underwear is from the kids selection. :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti